Hae tästä blogista

25. joulukuuta 2018

Raakakakut

Tiistai, ravitsemus – Dipl. ravintoterapeutti Susa Hanyi
Sinulle postaus Facebookissa

RAAKAKAKUT

Raakaruokaa ei kuumenneta yli 47 asteen. Raakakakut valmistetaan ilman uunia, useimmiten pakastimessa tai jääkaapissa. Näin kaikki ravintoaineet pysyvät tallella. Raakakakuissa ei käytetä (valkoista) sokeria, (jauhettuja, käsiteltyjä) viljoja eikä (eläinperäisiä) maitotuotteita. Niiden tilasta käytetään mm. pähkinöitä, siemenä, marjoja, kookostuotteita, hedelmiä, kaakaovoita jne.

Raakaherkkuja voi syödä joulunakin ilman syyllisyyttä 

Tämä inkivääri-limeraakakakku voi olla osana joulupöytää perinteisten ruokien rinnalla. Sen ihana pirteys ja maku tulevat sitruksista ja inkivääristä!

Tein itse kakun Kinuskikissan ja ystäväni ohjeita mukaillen, idean kakkuun antoi ystävä. Kuvan hoksasin ottaa vasta kun parhaimmat palat oli syöty, kakku on siis ihan taivaallisen hyvää 

Linkki reseptiin on alempana, tein pieniä muutoksia siihen. Inkiväärisiirappia en lähtenyt edes etsimään ja muutenkin halusin tehdä kakusta vähemmän makean. Käytin liotettuja taateleita makeutuksena sekä hunajaa, mutta paljon vähemmän makeutusta (ehkä ¼) alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna, mutta silti kakusta tuli ihan sopivan makea.

Inkivääriä käytin sekä tuoreena että jauhetta. Sitä saa tosiaan aika paljon laittaa, että maku tulee esille. Käytin pohjaan noin 10cm tuoretta inkivääriä, täytteeseen jauhetta inkivääriä. Silti seuraavan kerran laitan jopa vielä enemmän!

Myös limen tilalla voi (osaksi) käyttää sitruunaa. Kun käytät näiden kuorta, on paras valita luomuhedelmä. Kuori imee torjunta-aineita ja ne eivät lähde pesullakaan pois.

Pähkinöitä kannattaa liottaa tarpeeksi kauan (min. 10h), niin herkkämasuisetkin tykkää.

Resepti siis napattu täältä, jossa tarkemman ohjeet:
www.kinuskikissa.fi/ginger-key-lime-raakakakku/

Nautitaan joulun mauista!
Hyvää Joulua!

Tv. Susa 
www.omenapaivassa.fi
www.nordicclinic.fi
www.instagram.com/nordicclinichelsinki/



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti