Hae tästä blogista

26. maaliskuuta 2019

MITEN HOITAA VUOTAVAA SUOLTA?



Jatkoa viime viikon takaiseen kirjoitukseen vuotavasta suolesta. Nyt hoidetaan suolta kuntoon!

Huomioi heti aluksi, että kaikki on yksilöllistä. Nämä ohjeet ovat yleisluontoisia ja vaikeissa tapauksissa suosittelen hakeutumaan lääkärille tai ravintoterapeutille. Liian jyrkkä välttämisruokavalio ei ole hyväksi käyttää pitkiä aikoja huomioimatta ravintoaineiden saantia. Monesti on hyvä tutkia perimmäiset syyt tarkemmin (suolisto)testeillä, mutta näillä ohjeilla usein saadaan jo hyviä tuloksia ja ainakin parannusta. Kuitenkin oikeilla valinnoilla ohutsuolen pinta uusiutuu nopeasti, kun samalla vältetään niitä tekijöitä, jotka ovat alunperin ongelman aiheuttaneet.

Joitakin ruoka-aineita tarvitsee poistaa kokonaan ja joitakin siksi aikaa, kunnes suolisto paranee. Mahdollisesti poistetut ruoka-aineet voidaan palauttaa yksi kerrallaan, kun suolisto on paremmassa kunnossa.
Ruokavalioista vaurioituneelle suolistolle parhaiten käyvät FODMAP tai (autoimmuuni)paleo, jossa on huomioitu yksilölliset variaatiot ja ruoansulatuksen tuki.

5 huomioitavaa kohtaa:
1 – POISTA kaikki mikä aiheuttaa inflammaatiota ja ärsyttää limakalvoa. Tämä kattaa: viljat, yleensä myös maitotuotteet, sokerit, raa’at vihannekset, huonot öljyt (helpompi mainita mitä voi käyttää; kylmäpuristettu kookosöljy ja oliiviöljy ovat turvallisia valintoja)

2 – KORJAA. Suolen limakalvolle paras ja siedetyin ruoka-aine on luuliemi. Juo lasillinen 2 kertaa päivässä. Tee itse tai osta valmiina. Se sisältää aminohappoja ja ravinteita hyvin imeytyvässä muodossa. Lue lisää
http://naturally-luonnollisesti.blogspot.com/2018/12/superjuoma-luuliemi.html
3 – RUOKI MIKROBEJA. Fermentoidut ruoat, yleisimpänä hapankaali, sisältävät maitohappobakteereja sekä happoja, jotka ruokkivat bakteerikantaa.
Maitohappobakteerit* kannattaa valita huolella. Maaperäiset probiootit (SBO) ovat parhaita, ne toimivat hakeutumalla ohutsuoleen missä niitä tarvitaan happaman vatsan läpi, lisääntyvät ja kiinnittyvät paikalleen sekä tuottavat karotenoideja ja suojaavat huonoilta mikrobeilta ja auttavat korjaamaan suolen liitoksia.

4 – RAKENNA UUDESTAAN. Ota käyttöön helposti imeytyvä, suolistoystävällinen proteiinijauhe. Voit syödä lihaa ja muita ptoteiinilähteitä, mutta varmistamaan imeytyminen proteiinijauhe sekä aminohapot ovat todella tärkeitä rakentamaan ja tukemaan solujen uudistumista. Aminohapot* tulee ottaa vähintään 3 kertaa päivässä!

5 – PALAUTA. Myös mielen ja kehon henkinen hyvinvointi on tärkeää. Palauta rauha mieleen, unohda stressi, luo hyviä ihmissuhteita, älä huolehdi asioista joihin et voi vaikuttaa. Krooninen stressi vähentää mm. suoliston suojana toimivaa vasta-ainetuotantoa (sIgA). Se estää mikrobien ja patogeenien pääsyn limakalvon läpi kudoksiin. Tässä voi käyttä tarvittaessa tukena ravintolisänä Saccharomyses Boulardia.

Hyödyllisiä ravintolisiä ovat mm. ruoansulatusentsyymi, B12, sinkki, A-vitamiini, lakritsijuuri, kalaöljy, B-vitamiinit. Voit tutustua ao. linkeistä kauttamme myynnissä oleviin laadukkaisiin ravintolisiin.
Maaperäinen maitohappobakteeri MegaSporeBiotic*
https://fi.nordicvms.com/product-megasporebiotic-4069
Tv. Susa J

19. maaliskuuta 2019

VUOTAAKO SUOLI?




Suolistosta aina riittää asiaa. Nyt viikonlopun koulutuksen myötä palaan taas suolistoasioihin, tällä kertää juttua vuotavasta suolesta. Vuotava suoli on yleinen ongelma ja monien oireiden aiheuttaja, mutta edelleen ei niin tuttu monille lääkäreille.

Vuotava suoli tarkoittaa, että suolen pinta on vahingoittunut ja sen läpäisevyys on lisääntynyt. Terve suoli on tiivis ja päästää läpi vain täysin pilkkoutuneen ruoan sisältämät ravintoaineet, mutta kun suoli on vahingoittunut ja proteiinit eivät täysin pilkkoudu, pääsee pääsee suolen limakalvon läpi verenkiertoon ruoan ainesosia, jotka eivät sinne normaalisti kuulu. Tästä seurauksena syntyy ensinnäkin tulehdusreaktio ja jatkuessaan voi syntyä myös muita oireita ja (autoimmuuni)sairauksia.
Yleisiä sairauksia, joissa on taustalla vuotava suoli, ovat tulehdukselliset suolistosairaudet (Crohnin tauti ja haavainen paksusuolen tulehdus), keliakia, ärtyvän suolen oireyhtymä ja ruoka-aineallergiat. Myös monet epämääräiset, usein pitkittyneet oireet voivat johtua vuotavasta suolesta, kuten vatsakipu, turvotus, lihassärky, nivelkipu, krooninen väsymys, uupumus, masennus, erilaiset ihottumat ja usein toistuvat sairastelut.
Suolen limakalvolla on kaksi tärkeää tehtävää:
-  Ravintoaineiden imeytyminen syödystä ruoasta limakalvon läpi kun ruokamassa tulee vatsalaukusta ohutsuoleen
-  Limakalvo toimii tiiviinä ”putkena” estäen haitallisten mikrobien, toksiinien ja isojen ruokapartikkelien pääsyn suolesta läpi toiselle puolen verenkiertoon, jonne ne eivät kuulu

Suolen on tarkoitus olla tiivis ”putki”, jonka läpi kulkee ruoka ja josta ainoastaan pienet molekyylit kuten ravinteet imeytyvät läpi. Kun putken seinämiin tulee rakoja, alkaa suoli niin sanotusti vuotamaan.
Kun suolen tiukka liitos on kunnossa, se osaa viisaasti valikoida mitä päästää läpi ja mitä ei. Näiden liitoksen solujen välinen rakenne osaa viisaasti supistua ja laajentua ruoansulatuksen aikana, sen mukaan onko kyseessä hyödylliset vai haitalliset aineet, jotka pyrkivät läpi. 
Vuotavan suolen taustalla voi olla monia syitä, mm. antibiootit, parasiitit, hiiva, ruokayliherkkyydet tai keliakia. Ruokavalion ravinneköyhyys tai stressin monet vaikutukset voivat myöskin olla syynä. Erilaiset stressitilat estävät ja hidastavat ruoansulatusta ja stressi voi yhtä hyvin olla henkistä kuin fyysistä. Myös rankka urheilu voi olla keholle stressaavaa jos ei tarvittavaa palautumista ole otettu huomioon.
Jatkan ensi viikolla siitä, mitä tehdä jos epäilet vuotavaa suolta ja miten elintavoilla ja ruokavaliolla voit vaikuttaa asiaan. Jos tulee mieleen kysymyksiä asiaan liittyen, kommenttikenttä on sitä varten J

Tv. Susa J