Hae tästä blogista

1. tammikuuta 2019

Upeaa, tervettä & iloista vuotta 2019!


Tiistai, ravitsemus – Dipl. ravintoterapeutti Susa Hanyi
Sinulle postaus Facebookissa

Upeaa, tervettä & iloista vuotta 2019!

Uusi vuosi ja uudet valinnat. Vuoden alku on hyvä hetki miettiä elämää uudestaan, puhtaalta pöydältä taas kerran. Mennyttä emme voi muuttaa, tulevaa emme voi tietää, mutta juuri tällä hetkellä voimme kukin tehdä elämästämme parhaan mahdollisen. Mitkä asiat ovat kulloinkin päällimmäisenä ja mitä voisit itse tehdä sen eteen, että eri elämän osa-alueilla asiat liikkuvat oikeaan, parempaan suuntaan? 

Päästä siis irti vanhasta, tee tilaa uudelle. Ota virheistä opiksi ja käännä ne voitoksi. Älä soimaa itseäsi tehdystä, toimithan silloin kuten parhaaksi näit. Palkitse myös itseäsi hyvistä teoista ja suorituksista. Älä vertaa itseäsi muihin, vaan ole paras mahdollinen versio itsestäsi. 

Ravitsemus on tärkeä hyvinvoinnin alue. Joka päivä on valintoja, joko hyviä tai vähemmän hyviä. Ruokavalio voi olla hiottu lähes täydelliseksi, mutta se ei yksistään riitä. Olen itsekin ollut viime aikoina paljon äärellä ja oivaltanut yhä paremmin sen, miten kokonaisuus on vain niin vahva kuin sen heikoin lenkki. 

Pysähdy ja kuuntele, mitä sinä tarvitset elämääsi tässä hetkessä 💖

Susa 🤗

www.omenapaivassa.fi
www.nordicclinic.fi


25. joulukuuta 2018

Raakakakut

Tiistai, ravitsemus – Dipl. ravintoterapeutti Susa Hanyi
Sinulle postaus Facebookissa

RAAKAKAKUT

Raakaruokaa ei kuumenneta yli 47 asteen. Raakakakut valmistetaan ilman uunia, useimmiten pakastimessa tai jääkaapissa. Näin kaikki ravintoaineet pysyvät tallella. Raakakakuissa ei käytetä (valkoista) sokeria, (jauhettuja, käsiteltyjä) viljoja eikä (eläinperäisiä) maitotuotteita. Niiden tilasta käytetään mm. pähkinöitä, siemenä, marjoja, kookostuotteita, hedelmiä, kaakaovoita jne.

Raakaherkkuja voi syödä joulunakin ilman syyllisyyttä 

Tämä inkivääri-limeraakakakku voi olla osana joulupöytää perinteisten ruokien rinnalla. Sen ihana pirteys ja maku tulevat sitruksista ja inkivääristä!

Tein itse kakun Kinuskikissan ja ystäväni ohjeita mukaillen, idean kakkuun antoi ystävä. Kuvan hoksasin ottaa vasta kun parhaimmat palat oli syöty, kakku on siis ihan taivaallisen hyvää 

Linkki reseptiin on alempana, tein pieniä muutoksia siihen. Inkiväärisiirappia en lähtenyt edes etsimään ja muutenkin halusin tehdä kakusta vähemmän makean. Käytin liotettuja taateleita makeutuksena sekä hunajaa, mutta paljon vähemmän makeutusta (ehkä ¼) alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna, mutta silti kakusta tuli ihan sopivan makea.

Inkivääriä käytin sekä tuoreena että jauhetta. Sitä saa tosiaan aika paljon laittaa, että maku tulee esille. Käytin pohjaan noin 10cm tuoretta inkivääriä, täytteeseen jauhetta inkivääriä. Silti seuraavan kerran laitan jopa vielä enemmän!

Myös limen tilalla voi (osaksi) käyttää sitruunaa. Kun käytät näiden kuorta, on paras valita luomuhedelmä. Kuori imee torjunta-aineita ja ne eivät lähde pesullakaan pois.

Pähkinöitä kannattaa liottaa tarpeeksi kauan (min. 10h), niin herkkämasuisetkin tykkää.

Resepti siis napattu täältä, jossa tarkemman ohjeet:
www.kinuskikissa.fi/ginger-key-lime-raakakakku/

Nautitaan joulun mauista!
Hyvää Joulua!

Tv. Susa 
www.omenapaivassa.fi
www.nordicclinic.fi
www.instagram.com/nordicclinichelsinki/



4. joulukuuta 2018

Superjuoma luuliemi

Tiistai, ravitsemus – Dipl. ravintoterapeutti Susa Hanyi
Sinulle postaus Facebookissa


Superjuoma luuliemi 

Luuliemi on ikivanha superjuoma, joka on löydetty uudestaan. Aikanaan kun metsästyssaaliin kaikki osat haluttiin käyttää hyväksi ja luu on sellaisenaan vaikea hyödyntää, opittiin keittämään ja hauduttamaan luut, jotta niistä saadaan ravinteet irti.

Luuliemestä on tullut taas superfoodia. Sillä on mielettömiä terveysvaikutuksia, koska se sisältää runsaasti aminohappoja ja mineraaleja, jotka hoitavat suolistoa ja luustoa. Luuliemi tukee vastustuskykyä ja puhdistaa elimistöä. Se on huippua myös iholle, hiuksille ja kynsille gelatiinin ja kollageenin ansiosta. Myös nivelet saavat voitelua, koska gelatiinin lisäksi luuliemi on myös hyvä kondroitiinisulfaatin, glukosamiinin ja kollageenin luonnollinen lähde.

Luuliemi on herkullista, sitä voi juoda sellaisenaan, sopivasti maustettuna ja suolattuna se toimii lihaliemenä ja kaikenlaisten keittojen pohjana. Kun luun ja luuytimen ravinteet ovat liuenneet veteen, ovat ne helposti imeytyvässä muodossa ja kehon käytettävissä. Lapsetkin tykkää luuliemestä ja jopa teinit!

Meidän perheessä luulientä juodaan lähes päivittäin. Itse toimin näin: pidän luita pakkasessa, olen hankkinut kerralla runsaasti paikallisesta luomupiiristä. Luomu- tai riistaeläimen luut ovat parhaita. Otan 1-2 pientä luuta (ydinluut parhaita) kattilaan kerrallaan ja keitän ensimmäisellä kerralla kauemmin, noin puolipäivää – päivän. Sitten kiehauttelen niitä muutaman päivän lisäten vettä niin kauan kun luista lähtee makua. Siitä voi sopivasti ottaa kupillisen ilman suurempia valmisteluja. Kun tarpeeksi usein kiehauttaa, niin ei ole vaaraa härskiintymisestä tms. Kun luut on loppuun keitetty, niin taas pakkasesta uudet luut liedelle. Tämä on nopean kokin versio . Voit myös keittää enemmän kerralla ja laittaa valmiin liemen pienissä annoksissa pakkaseen. 

Keitinveteen on hyvä laittaa loraus omenaviinietikkaa sekä puhdistamatonta suolaa, jotta ravinteet liukenevat paremmin ja suola korostaa makua. Voit myös lisätä yrttejä, mausteita, vihanneksia. Muista myös, että jos et ehdi/jaksa/halua itse keittää luita, löydät lähimmästä luontaistuotekaupastasi kuivattua luulientä, joka on helppoa valmistaa. Itse tehtynä annokselle jää tuskin hintaa ollenkaan!

Tv. Susa 

www.omenapaivassa.fi
www.nordiclabs.fi 
www.instagram.com/nordicclinichelsinki/


27. marraskuuta 2018

Mikä ja miksi on FODMAP-ruokavalio?

Tiistai, ravitsemus – Dipl. ravintoterapeutti Susa Hanyi
Sinulle postaus Facebookissa

Mikä ja miksi on FODMAP-ruokavalio?
FODMAP-ruokavaliossa vältetään tiettyjä ruoka-aineita. Tietyt hiilihydraatit imeytyvät huonosti ja fermentoituvat eli käyvät suolistossa aiheuttaen mm. kipuja, turvotusta, ilmavaivoja, närästystä, ummetusta ja muita ruoansulatusongelmia. Siksi niiden välttäminen voi olla monelle pelastus jatkuviin vatsaongelmiin. Jatkuva hyvin rajoitettu ruokavalio voi kuitenkin tuoda mukanaan muita ongelmia. Tärkeiden ravinteiden saanti saattaa kärsiä, jos ruokavaliota ei ole koostettu oikein. Lisäksi ruokavalion toteuttaminen arjessa voi olla haastellista ja stressaavaa.
Koska olemme kaikki ainutlaatuisia yksilöitä, yhtä ainutta listaa sopivista tai ’hankalista’ ruoka-aineista ei ole, vaan jokaiselle löytyy yksilöllinen toleranssi. Oikean ruokavalion löytämiseen voi mennä aikaa ja siksi hankalassa tilanteessa kannattaa hakeutua ravitsemuksen ammattilaisen luo, joka auttaa löytämään oikopolun itselle sopivaan ruokavalioon ja elämäntapoihin.
Lisäksi hyvin tärkeä pointti on se, että oireiden taustalla on joku syy. Voidaanko tilannetta ehkä korjata, jolloin se helpottaa elämää ja auttaa laajentamaan ruokavaliota? FODMAP-ruokavaliota käytetään yleisesti ärtyvän suolen oireyhtymässä (IBS) sekä tulehduksellisissa suolistosairauksissa (IBD) esiintyvissä toiminnallisissa vatsavaivoissa. Yksilöllisesti asiakkaan tilannetta kartoittaen voidaan löytää juurisyitä siihen, miksi sairaus tai ongelma on syntynyt. FODMAP-ruokavalio yksistään ei korjaa tilannetta, mutta auttaa kyllä oireiden hallinnassa. Tavoitteena on palauttaa suoliston hyvinvointi ja voida paremmin.
Haluamme tarjota sinulle hyvin konkreettista apua uusien tapojen omaksumisessa. Jos olet kiinnostunut oppimaan lisää FODMAP-ruokavaliosta ja kuulemaan miten Nordic Clinican lääkäri ja ravintoterapeutti voivat olla avuksesi, käy tsekkaamassa ao. tapahtuma. Tervetuloa!
Tv. Susa 


6. marraskuuta 2018

Onko suoliston bakteerikanta vinksallaan - tuttuja oireita?

Tiistai, ravitsemus – Dipl. ravintoterapeutti Susa Hanyi
Sinulle postaus Facebookissa


Mistä voit päätellä, että suoliston bakteerikanta on vinksallaan?

Asiantuntijat puhuvat suolistosta ihmisen toisina aivoina. Suoliston erilaiset mikrobit kommunikoivat aivojen kanssa ja vaikuttavat näin näläntunteeseen ja mielialaan. Terveessä suolistossa on sopiva balanssi terveen ja haitallisen bakteerikannan välillä niin, että haitalliset bakteerit pysyvät kurissa. 

Kun vatsahappoja on tarpeeksi prosessoimaan syötyä ruokaa ja maksa ja haima erittävät oikean määrän entsyymejä ruoansulatusta varten, on hyvisbakteereilla hyvä maaperä toimia ja pitää keho ja mieli terveenä. 

Mutta oireet eivät ole aina suoraan suolistoon viittaavia. Tässä joitain muita oireita, tunnistatko?

- Stressi, ahdistus – mm. seratoniini ja dopamiini muodostuvat suolistossa
- Huono vastustuskyky – terve mikrobiomi muodostaa limaa suoliston pinnalle, joka suojaa ‘pöpöiltä’
- Akne, ihottuma, kuiva iho – inflammaatio voi aiheuttaa reaktioita iholla
- Ylipaino – on todettu, että ylipainoisilla ja hoikilla henkilöillä on erilainen bakteerikanta
- Autoimmuunisairaudet – autoimmuunisairauksien synnyssä on linkki suolistoon
- Uupumus – taustalla voi olla vahingoittunut suolisto, joka päästää toksiineja verenkiertoon ja samalla ravintoaineet eivät imeydy
- Astma, allergiat – pitkäaikainen suoliston epätasapaino ja inflammaatio 

Nordic Labs ammattilaiset sekä Nordic Clinic tarjoavat mm. GI MAP suolistotestin, jonka avulla voidaan tutkia ulosteesta bakteerikanta ja muut mahdolliset patogeenit. Monesti testi on tärkeä työkalu selvittämään mitä suolistossa tapahtuu. Se auttaa yksilöllisen hoitoprotokollan suunnittelussa. 

Tv. Susa 

www.omenapaivassa.fi
www.nordiclabs.fi 
www.instagram.com/nordicclinichelsinki/


30. lokakuuta 2018

Suolistobakteerit

Tiistai, ravitsemus – Dipl. ravintoterapeutti Susa Hanyi
Sinulle postaus Facebookissa

Viikonlopun koulutuksessa oli monenlaista suolistoasiaa. Olin kuuntelemassa Dr David Bradya. Siitä lähti ajatus kirjoittaa taas jotain suolistosta, tämä aihe on aina ajankohtainen. 

Onko suolistobakteerien määrällä ja laadulla jotain tekemistä hyvinvoinnin, entä painon kanssa?

Suolistossa on bakteereja ja mikrobeja enemmän kuin koko kehossa soluja. Ne ovat ihan oma maailmansa kehomme sisällä ja niille ei monesti anneta ansaitsemaansa huomiota. Bakteerit ovat huiman tärkeitä hyvinvoinnille ja terveenä pysymiselle.

Ne auttavat kehoamme ruoansulatuksessa ja joidenkin vitamiinien (B ja K) valmistamisessa. Hyvät bakteerit suojaavat meitä pahoilta bakteereilta ja silloin kun ne ovat oikeassa tasapainossa, ne vaikuttavat vastustuskykyymme.

Suolistobakteereilla on myös yhteys painoon. On todettu, että lihavan ja hoikan ihmisen mikrobisto on erilainen. Lihavilla on paljon Firmicutes-ryhmän bakteereja ja hoikilla on sitä vastoin enemmän Bacteroides-ryhmän bakteereja. Firmikuutit lihottavat, koska ne ovat tehokkaampia ottamaan kaikki kalorit irti ruoasta. Bakteroidekset ovat tässä ’laiskempia’ ja tämä näkyy energiankulutuksessa. Lisäksi lihavilla on määrällisesti vähemmän erilaisia hyödyllisiä bakteerikantoja.

Suolistobakteerien tasapainon järkkyminen voi vaikuttaa moneen. On bakteereja, jotka voivat aiheuttaa sairauksia ja erilaisia terveysongelmia. Silloin kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota ruokavalioon, jotta et ruoki huonoja bakteereja entisestään. Tarvittaessa hakeudu ammattilaiselle, jonka kautta voi suoliston tilaa tutkia erilaisilla funktionaalisilla testeillä.

Tässä muutamia vinkkejä bakteerikannan korjaamiseen:
• Syö hapatettuja, probiootteja sisältäviä ruokia kuten viili, piimä, rahka, hapankaali, miso.
• Ravitse hyviä bakteereja syömällä päivän mittaan useita kertoja kasviksia, hedelmiä ja marjoja.
• Vältä jalostettuja viljatuotteita, varsinkin yhdessä rasvojen kanssa.
• Vältä sokeria ja valmistuotteita mahdollisuuksien mukaan.
• Huolehdi kuidun saannista kuten psyllium, chian ja pellavansiemenet, marjat, vihannekset, kaura.
• Syö hyvää rasvaa, kuten pähkinöitä, avokadoa ja rasvaista kalaa.
• Suosi luomua.
• Ota tarvittaessa avuksi hyvälaatuinen probiootti.
• Vähennä stressiä ja pyri syömään kiireettömästi ja keskittyen, pysähtyen.
• Muista yksilöllisyys. Terveellisesti voi syödä monella tapaa, samat ruoka-aineet eivät käy kaikille.

Ensi viikon kirjoitusvuorolla jatkan siitä, mistä terveysongelmista voi päätellä, että bakteerikanta ei ole ihan kohdallaan.

Tv. Susa 
www.omenapaivassa.fi
www.nordiclabs.fi
www.instagram.com/nordicclinichelsinki/

Kuva lainattu Dr. Bradyn luennosta. Lisää ruokavinkkejä terveen bakteerikannan tukemiseen.



9. lokakuuta 2018

Kun pelkkä sinkki ei riitä – sinkkikarnosiinia suolistolle

Tiistai, ravitsemus – Dipl. ravintoterapeutti Susa Hanyi

Sinulle postaus Facebookissa

Viime viikon postauksessa kirjoitin gluteeniyliherkkyydestä ja yhtenä syynä siihen ravintoainepuutokset ja erityisesti sinkin merkitys suoliston ja limakalvon terveydelle, joka taas saattaa olla ainakin osasyynä ruokayliherkkyyksiin.

Sinkkilisät tulevat monessa eri muodossa, hivenaine sinkki voi olla liitettynä eri molekyyleihin (mm. sinkkiglukonaatti, -pikolinaatti, -sitraatti, -oksidi jne). Samalla tavoin kuin eri hivenaineilla on oma käyttötarkoitu, niin myös näillä eri muodoilla on eroa.

Puhun siis tässä erityisesti sinkkikarnosiinista, jota on tutkittu sen suolistoa suojaavien ominaisuuksien takia. Tutkimukset osoittavat, että sinkkikarnosiini tukee limakalvon kuntoa edistämällä limaneritystä. Tämä lima pitää limakalvot kunnossa ja toimivina ja estää mikrobien ja virusten vahingollisia vaikutuksia, esim. tulehdusta ja limakalvon suojaavan kerroksen ohentumista. Se estää tulehdusta aiheuttavien sytokiinien aktivoitumista.

Sinkkikarnosiinissä on myös antioksidanttisia suojaavia ominaisuuksia. Kun vatsan ja suolen limakalvo on kunnossa ja ravintoaineet imeytyvät hyvin, solutkin voivat paremmin ja pääsevät nauttimaan ruoan mukanaan tuomista ravintoaineista.

Koska suoliston limakalvo uusiutuu koko ajan, se toipuu hyvässä hoidossa pahoistakin ongelmista. Vaikka puhun tässä yliherkkyyksistä, niin vuotava suoli voi olla alkutekijänä hyvin monenlaisille terveysongelmille ja sairauksille, jotka eivät rajoitus yliherkkyyksiin tai suoliston alueen vaivoihin. Suoliston limakalvo on silloin vahingoittunut ja tarvitsee korjausta.

Limakalvo tarvitsee uudistuakseen pienoisravintotekijöitä mm. hivenaineet, vitamiinit ja rasvahapot. Lisäksi ongelmanaiheuttajaa tulee välttää. Sekä ympäristöstä tulevat että elimistön sisällä syntyvät myrkyt haittaavat ruoansulatuskanavan toimintaa. Ruoan lisäaineet ja kemialliset lääkkeet ovat näistä yleisimpiä.

Sinkkikarnosiinin hyvä kaveri taas on glutamiini, kehon oma aminohappo, joka toimii nopeasti uusiutuville soluille energianlähteenä ja korjaa samalla vaurioita. L-glutamiinia tarvitaan kaikista aminohapoista eniten. L-glutamiini on toinen tärkeä aine suolistolle.

Nordicin klinikalla on käytetty menestyksekkäästi sinkkikarnosiinituotetta nimeltään EndoZin suolisto-ongelmien hoitoon. Siinä yhdistyvät sinkkikarnosiini ja L-glutamiini. Se on kapselimuodossa oleva terapeuttinen tuote, joka ei ole myynnissä kuluttajille kuin poikkeuksellisesti Nordicin verkkokaupan kautta.  Voit tutustua ja halutessasi tilata tuotetta tästä linkistä.